Janne Heikkinen

Presidentillä on väliä

Viisitoista kuukautta sitten oli ilo tuntea kampanjoinnin onnistuneen, kun kannattamani ehdokas valittiin keväällä 2012 tasavallan presidentiksi. Nyt on hyvä aika pohtia, kuinka tärkeä valinta oli ja miten moni asia on Suomessa toisin presidentin vaihtumisen ansiosta. Tässä kirjoituksessa analysoin Sauli Niinistön valinnan vaikutusta Suomen ulko- ja sisäpolitiikkaan ja vertaan tilannetta Tarja Halosen kauteen. 


Suora kansanäänestys tuo arvovaltaa


Lähtökohta presidenttikaudelle oli poikkeuksellinen. Suoran kansanvaalin aikana kansan tuki ei ole koskaan aiemmin ollut niin yksiselitteinen: 62 %:n kannatus antaa erittäin vahvan mandaatin ja merkittävän vaikutusvallan. Viimeisimmässä mielipidetutkimuksessa 80 % suomalaista antoi Niinistölle hyvän tai erittäin hyvän arvosanan. Myös Halosen kannatus oli samaa tasoa, tosin kauden loppua kohden kannatus hiipui hiljalleen.

Toisaalta perustuslain muutos on kaventanut presidentin valtaa Halosen kaudesta. Presidentti ei enää nimitä kansliapäälliköitä, EU-asioissa pääministeri edustaa yksiselitteisesti Suomea ja ulkopolitiikassa mahdolliset ristiriitatilanteet valtioneuvoston kanssa viedään eduskunnan päätettäviksi.

Vaikka lain suoma valta onkin kaventunut, presidentillä on valtiosäännön lisäksi enemmän kuin koskaan suoran kansanvaalin tuomaa arvovaltaa. Kuten Halosta aikanaan, Niinistön jokaista sanaa seurataan tarkkaan, niin muiden poliitikkojen, toimittajien kuin kansan parissa. Ottamalla perustellusti kantaa presidentillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa kansalaismielipiteen muodostumiseen ja poliittiseen kulttuuriin. Tämän roolin presidentti on onnistunut ottamaan erinomaisesti.


Pienet tarkkaan harkitut sanat vaikuttavat paljon

Niinistön retoriikan jokaisella sanalla on suuri merkitys julkisuudessa. Hän on käyttänyt asemaansa vähäeleisesti mutta tehokkaasti vaikuttaessaan Suomen suuntaan. Esimerkiksi Niinistön vain vihjatessa kesäkuussa Suomen Nato-keskustelun olevan inttämistä, keskustelukulttuuri muuttui nopeasti ja moni vaikuttaja yhtyi presidentin näkemykseen. Ulkopoliittinen keskustelu on selvästi rohkeampaa kuin Halosen aikana.

Vuoden alussa Niinistö lunasti vaalilupauksensa ja otti kantaa syrjäytymiseen julkaisemalla vihkosen “Ihan tavallisia asioita”, johon oli koottuna arjen keinoja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Ideana oli, että jokainen kansalainen voi ehkäistä syrjäytymistä omassa lähipiirissä. Kampanja poiki vilkkaan kansalaiskeskustelun siitä, missä määrin syrjäytymisen ehkäiseminen kuuluu valtiolle ja missä määrin ihmiset voivat kantaa vastuunsa lähipiirissään itse.


Politiikkaa tarvitsee todenpuhujaa

Niinistö on aina ollut tunnettu toden puhujana, silloinkin kun tieto on ollut epämukavaa. Hän on uskaltanut usein olla eri mieltä muiden poliitikkojen ja oman puoluejohdon kanssa, sekä rohjennut kritisoida asioita, jotka moni mukavuudenhaluinen poliitikko olisi lakaissut maton alle. Uskoakseni tämä piirre on yksi tärkeimmistä tekijöistä hänen suuren kansansuosionsa takana. Vaikka opportunistinen populismi ja pinnallinen iskulausepolitiikka näyttävätkin lisääntyneen maamme asioiden hoitamisessa, merkittävä enemmistö kansasta näyttää yhä arvostavan arvokkaan rehellistä, koko kansakunnan edusta huolta kantavaa valtiomiestyyliä.


Ennen presidentiksi valintaa Niinistö kritisoi voimakkaasti Kreikan auttamiseksi tehtyä pelastuspakettia, joka sittemmin osoittautui varoitusten mukaiseksi fiaskoksi. Sisäpolitiikassa Niinistö arvosteli jo vuonna 2009 Suomen voimakasta velkaantumista, kun hallitus päätti keynesiläisesti elvyttää itsensä talouskriisistä. Niinistö on myös halunnut luopua poliittisista valtiosihteereistä sekä ylimääräisistä poliittisista erityisavustajista, ja maininnut että ministeriaikanaan hänen vastuksensa takia tällaiseen nimittämiskäytäntöön ei ryhdytty.


Presidenttikauden aikanakin Niinistö on erottautunut nostamalla myös arkoja aiheita julkiseen keskusteluun. Hän on vastustanut kriisimaiden pelastamista keskuspankin rahan painamisella ja kritisoinut Ruotsin puolustuskykyä, kun maan alasajetut puolustusvoimat eivät huomanneet Venäjän hyökkäysharjoitusta rajan pinnassa. Niinistö on myös jatkanut johdonmukaisesti muistuttelua valtion velkaantumisen ongelmista. EU-asioden kommentointi on mielestäni tärkeää myös ulko- ja turvallisuuspoliittisesti. Kesäkuussa bailout-politiikkaa usein kritisoinut Björn Wahlrooskin muistutteli Kultarannassa, että ulkopoliittisesti tärkeimmän keskusteluaiheen pitäisi olla talouskriisi ja epäonnistunut rahapolitiikka.


Halonen oli usein ristiriidassa valtioneuvoston kanssa


Tarja Halosen presidenttikaudesta jäivät mieleen riitatilanteet valtioneuvoston, erityisesti Vanhasen porvarihallituksen kanssa - joista muutamia puidaan edelleenkin julkisuudessa. Vaikuttajana Halonen turvautui Niinistön harjoittaman keskustelun herättelyn asemasta enemmän käskyttämiseen, jyräämiseen, puuttumiseen turhan pieniin asioihin ja sekaantumiseen presidentille kuulumattomiin parlamentaarisiin asioihin.  Halosen kahtatoista vuotta leimasi lautaskiista siitä, kuka edustaa Suomea EU:ssa. Halonen vastusti useasti valtioneuvoston esityksiä Suomen Pankin johtopaikoille ja kansliapäälliköiksi sekä nimitti tilalle omia suosikkejaan. Mainittakoon mm. yksi tunnetuimmista tapauksista, jossa muuten ansioituneen diplomaatin Pauli Järvenpään tie puolustusministeriön kansliapäälliköksi tyssäsi hänen Nato-kantojensa takia, joista Halonen oli eri mieltä.

Halosen kauden merkittävimpiä ulkopoliittisia tavoitteita olivat maailmanpoliittinen sitoutumattomuus, maailman taloudellisen vaurauden uusjako ja YK:n korostaminen kansainvälisten kysymysten ratkaisemisessa, mistä valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka käyttää termiä  “Halosen-Tuomiojan linja". Tarkan mukaan tämä linja on tehnyt Suomesta turvallisuuspoliittisen kummajaisen. Samaan aikaan kun yritimme ratkaista maailman asioita lähes aina toimintakyvyttömän YK:n kautta, olimme ulkona niiltä foorumeilta, joissa kriisinhallinnasta oikeasti päätettiin. Tarkan mukaan Suomi Halosen johdolla vesitti EU:n turvatakuulausekkeen lisäämällä siihen 70-luvun henkeä kuvastavan puolueettomuutta korostavan peräkaneetin: “[EU:n turvatakuu] ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen erityisluonteeseen".Turvatakuiden vesittäminen oli tietysti maanpuolustuksemme kannalta kaikkein katastrofaalisin ratkaisu, josta tuleva historia toivon mukaan vierittää raskaan syyllisyyden Halosen-Tuomiojan harteille.

Mikä mahtaa olla presidenttien  vastuu yleisen maanpuolustuksemme alasajossa? Molemmat presidentit ovat hyväksyneet puolustusmäärärahojen leikkaukset, vaikka Niinistö onkin tunnustanut puolustusvoimain komentaja Ari Puheloisen huolen siitä, että kyseessä on riski puolustuskyvyllemme. Oman aselajini koulutushaaran, sissin näkökulmasta olin hyvin pettynyt jalkaväkimiinojen kieltämistä koskevan Ottawan sopimuksen solmimisesta. Miinankieltosopimusta ajoi erityisesti presidentti Halonen vastoin puolustusministeriön kantaa.

Ei ihme, että emme saaneet Halosen kauden perinnön jälkeen paikkaa YK:n turvaneuvostossa. Ulkoministeriön virallisen selvityksen mukaan taustalla oli ylimielisyytemme ja moraalisen paremmuuden asenne. Halosen-Tuomiojan linjan luoma ulkopoliittinen kummajainen jäi rannalle. Kampanjassaan Suomi kalasteli kehityspainotteisilla teemoillaan varsinkin Afrikan ääniä, mutta molemmat länsimaiset kilpailijamme, Yhdysvaltain politiikkaa avoimesti tukenut Australia ja ranskankielisen maailman suosikiksi noussut NATO:n jäsenmaa Luxemburg, nauttivat YK:n jäsenmaiden enemmistön (josta enemmistö kehitysmaita) silmissä suurempaa ulko- ja turvallisuuspoliittista uskottavuutta kuin Suomi, ja päihittivät Suomen turvaneuvostovaalissa selvin luvuin. Voidaan myös kysyä, kuinka realistisesti Suomi pelasi korttejaan, kun se havitteli ihmisoikeus- ja demokratiapuheilla ääniä ihmisoikeuksia polkevilta autoritäärisiltä kehitysmailta. Suomen toimintaa moraalikysymyksissä kuvastaa hyvin Viron presidentti Toomas Ilveksen Kanavalehdessä (8/2008) esittämä ivallinen pohdinta siitä, että Suomenkin epäilyttävä ulkopoliittinen tie olisi ollut mahdollinen Virolle:” [Mahdollinen ulkopolitiikka] kulminoituu parhaimmassa tapauksessa puolittaiseen itsenäisyyteen ja nordstreamiläisyyteen, pahimmassa taas kaikki on kaupan -valtiofilosofiaan"

Niinistö on ulkopolitiikassa ottanut selvästi Halosta pragmaattisemman ja realistisemman otteen. Kultarannan keskustelutilaisuudessa kesäkuussa Niinistö ilmoitti, ettei muiden maiden neuvominen arvokysymyksissä ole järkevää. Vaikka mielestäni länsimaisten arvojen korostaminen on tärkeää, voimme paremmin auttaa arvojemme leviämistä elämällä oppiemme mukaisesti ja tukemalla vapaakauppaa kuin saarnata kaksinaismoralistista ulkopolitiikkaa. Maailmanhistoriasta voimme oppia, että rauhallisten, varakkaiden ja oikeudenmukaisten maiden tavoista halutaan usein ottaa mallia. Johdonmukaisuus antaa myös uskottavuutta puhua suoraselkäisesti silloin, kun vaikuttamisen mahdollisuus tarjoutuu. Ei ole periaatteetonta todeta rauhallisesti yksimielisyys erimielisyydestä (agree to disagree). Sen sijaan on periaatteetonta esittää puheissa ihmisoikeuksien ja demokratian puolustajaa, mutta käytännön politiikassa veljeillä ihmisoikeuksien polkijoiden kanssa demokraattisten maiden arvoyhteisöä vastaan.

Halosen-Tuomiojan linjan mukavuusalueella, eli kehityspolitiikassa, on sentään haastettu vanha linja alasajamalla mittava tuki Nicaraguan kommunistiselle diktatuurille, kyseenalaistamalla lahja-apu Vietnamille sekä nostamalla ihmisoikeusasioita naispolitiikan ja globaalihallinnan rinnalle, jos ei vielä ohi. Erillisen pohdinnan paikka on tietysti, mikä valtioneuvoston ja presidentin rooli on ollut näissä kysymyksissä tosiasiallisesti.


Valitettavasti ulkoministeriössä, entisessä presidentinministeriössä, Niinistön ote ulkopolitiikasta ei ole oikein näkynyt, vaan ministeriö on nykyisin pikemminkin entisen presidentin ministeriö, jossa Halosen-Tuomiojan väki jyllää. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen kapasiteetin sekä edustustoverkoston alasajo jatkuu, samalla kun miljoonien tuhlaaminen järjettömyyksiin jatkuu ennallaan. Suurlähettiläsnimitykset ja muut avainnimitykset näyttävät yhä heijastelevan Halosen-Tuomiojan linjan hegemoniaa. Taustana lienee presidentin vallan kaventuminen perustuslaissa, ja vasemmistodemari Tuomiojan istuminen ulkoministerin paikalla.


USA-suhteet ovat parantuneet – Venäjä-suhteissa riittää haasteita


Halosen kaudella suhteet Yhdysvaltoihin olivat vuodesta 2002 alkaen suuren mielenkiinnon alla, koska kutsua valkoiseen taloon odoteltiin pitkään ja turhaan. Halonen profiloitui kovaksi Yhdysvaltojen ja presidentti George W. Bushin kriitikoksi mm. väittämällä YK:n yleiskokouksessa Irakin sodan olevan laiton ja kansainvälisten sopimusten vastainen. Halonen otti myös tiukemman linjan asiaan kuin oli Lipposen hallituksen kanssa etukäteen sovittu, mikä kuvastaa hyvin Halosen epäjohdonmukaista johtamistyyliä. Näin jälkikäteen on helppo todeta Wikileaks-tietojen perusteella, että tiedotusvälineet olivat oikeassa USA-suhteiden huonoudesta: kutsua Valkoiseen taloon ei tullut vaikka Halonen sitä useasti pyysi.


Niinistön aikana suhteet maailman johtavaan suurvaltaan ovat parantuneet. Jo ennen Niinistön valintaa USA:n Helsingin-lähetystön kuva tulevasta presidentistä oli Wikileak-vuotojen perusteella positiivinen. Lähetystöllä oli myös käsitys, että Niinistöllä ja Kokoomuksella oli vuoden 2008 eduskuntavaalien jälkeen tavoitteena etääntyä Tarja Halosen ja entisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan politiikasta. Presidentti Niinistö on jo kertaalleen tavannut presidentti Barack Obaman, ja virallinen valtiovierailu Washingtoniin on Helsingin-suurlähettilään Bruce Oreckin mukaan “varma” asia. Hyvät suhteet mahdollistavat myös kritiikin: Niinistö on halunnut selvittää Snowden-tapauksessa ilmenneet syytökset USA:n harjoittamasta vakoilusta Euroopassa.

Venäjän-politiikka on ulkopolitiikan alueista Suomessa ehkä eniten assosioitunut presidenttiin. Se on myös erittäin vaikea aihe, koska Venäjä tunnetusti harrastaa liikaa puuttumista naapurimaiden asioihin. Venäjä on esimerkiksi ilmoittanut kenraali Nikolai Makarovin suulla näkevänsä Suomen Nato-jäsenyydenkin uhkana. Suomen intresseissä on pitää mahdollisimman hyvät ja toimivat suhteet naapuriin sekä yhtäaikaisesti säilyttää riippumattomuus ja mahdollisuus myös Venäjän toiminnan kritisoimiseen. Tämä vaatii hyvää arvostelukykyä ja kylmäpäisyyttä, koska haastavia kysymyksiä on Venäjän-politiikassa riittänyt turvallisuuspolitiikan, viisumi- ja adoptiokysymysten lisäksi.

Niinistö on onnistunut tässä tasapainoilussa hyvin. Aina kun Venäjä on kommentoinut Suomen Nato-jäsenyyden turhuutta, tasavallan presidentti on osoittanut kaapin paikan sanomalla, että Suomi tekee itsenäisesti valintansa ulkopolitiikassa. Niinistö on korostanut taloudellisen yhteistyön tärkeyttä, mikä on hyvää ulkopolitiikkaa erilaisen poliittisen arvomaailman omaavaa suurvaltanaapuria kohtaan. Talouden saralla naapureilla on aina eniten voitettavaa, ja sieltä löytyy aidosti yhteisiä intressejä. Samaa taloudellisen yhteistyön linjaa presidentti Niinistö on yrittänyt korostaa monien muidenkin epädemokraattisten maiden kanssa.

Halosen toimintaa Venäjä-suhteissa on erittäin vaikea arvioida. Yksi tärkeä asia liittyy vuoden 2007 Viron pronssipatsaskiistaan. Kun Suomi pääministeri Vanhasen ja ulkoministeri Kanervan johdolla antoi vankan tukensa Viron hallitukselle yhdessä mm. USA:n kanssa, Halonen toimi selvästi lähempänä Venäjän  Viro-kriittistä linjaa. Hän kohteli Baltian maita isotädillisesti haukkuen näitä Neuvostoliiton jälkeisistä traumoista. Tämä oli törkeää psykologisointia puhuttaessa läheisistä naapurimaista, varsinkin Suomelta, jonka suomettuminen jos mikä on edustanut jälkineuvostoliittolaista kompleksia. Halosen kommentin epädiplomaattisuutta kuvaa hyvin se, että, Viron presidentti Toomas Ilves on ilmoittanut, ettei koskaan kuvaisi toista maata samoin. Baltia sivuutettiin myös yhdessä Puolan ja Ruotsin kanssa, kun Lipponen ja Schröder junailivat Itämeren kaasuputkea Venäjältä Saksaan. On kuitenkin vielä vaikea sanoa, mikä Halosen rooli oli tässä tapauksessa.


Johtopäätökset

Niinistö on onnistunut hyvin alkukaudellaan. Määrätietoinen ja Suomea erinomaisesti edustava toiminta on tuonut vankkaa kansansuosiota. Presidentti on ollut selvästi vakain, ennustettavin ja ammattimaisin osa poliittista hallintoamme. Tähän perustunee myös kansan intuitiivinen luottamus presidentti-instituutioon jonkinlaisena päivänpolitiikan yläpuolisena auktoriteettina. Presidentti on hyvä vastapaino välillä lyhytnäköiselle pikkupolitikoinnille. Jos liiallinen velkaantuminen johtaa Suomen poliittisesti epävakaampiin aikoihin, saamme kiittää sitä, että ainakin tasavallan presidentti Niinistö edustaa sitä johdonmukaisuutta, vakautta ja järkeä, jota arvostan.


Kirjoittaja opiskelee yleistä valtio-oppia Jyväskylän yliopistossa ja toimii Kempeleen kunnanhallituksen varapuheenjohtajana.


Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Niko Hakuninen

Nyt kun Suomessa on presidentin valta on karsittu, jää tehtäväksi edustaa Suomea maailmalla sekä keskustella ja nostaa esille Suomalaisia koskevia asioita.
Mielestäni kun TP Niinistön matkaa Kiinaan arvosteltiin kalliiksi, joka tietääkseni on hyvin valtionjohtoinen maa. Kritiikkiä nosti yksityiskoneen käyttö, jonka jälkee (~3kk) Kone ilmoitti uudesta tehtaasta sekä tilauksista Aasiassa. Mikä oli Niinistön vaikutus tähän jää arvoitukseksi mutta tälläistä toimintaa presidentin kuuluukin tehdä, edistää suomalaista vientiä. Ikävää tässä Koneen tapauksessa tietysti oli se että se lisäsi samalla Suomessa työvoima tarvetta. Ikävän tästä teki se että vasemmisto ei päässyt keräämään irtopisteitä.
Jos kauppa syntyi presidentin avulla niin kyllä se verotuloina itsensä maksaa takaisin, lisäksi ottanut kantaa suomalaiseen työhön ja että yritykset investoivat suomeen on suurempi merkitys kuin Halosella, koska Niinistöllä on huomattavasti paremmat meriitit taloudesta ja sitä kautta uskottavuus/kunnioitus. En muista puhuiko Halonen koskaan Suomalaisen osaamisen/teollisuuden/työpaikkojen puolesta? En ainakaan itse muista vaan enemmän oli kiinnostunut maailman parantamisesta jossa tulokset taisi olla negatiiviset.

Käyttäjän JanneHeikkinen kuva
Janne Heikkinen

Totta - presidentin talousosaamisella ja siinä onnistumisella on myös valtava merkitys meille vientiriippuvaisena maana. Vasta aika näyttää, millaisia mahdollisuuksia ulkopolitiikan muutos on tuonut sillä saralla meille.

Niko Hakuninen

Talousosaaminen ja myynti ovat olleet Suomalaisille kompastuskiviä. Vaikka tuotteet ovat hyviä pelkän maineen avulla niitä ei myydä. Tämän takia olenkin kritisoinut koulutustamme jossa tätä myyntiä ja taloudellista osaamista ei arvosteta. Ja nämä on asioita mitkä pitäisi sisäistää lukio/ammattikoulu vaiheessa ja vaikka jo peruskoulussa luoda perusteet aiheeseen, koska kaikki myyvät jotain. Olise sitten omaa osaamistaa, omia ideoita, tuotteita tai palveluita.

Niinistö onkin loistava esimerkki tälläisestä osaamisesta, paljon parempaa presidenttiä ei taloudellisesti vaikeina aikoina voi saadakkaan. Ikävä kyllä valta on karsittu joten päätöksiä ei oikein pysty tekemään.
Jotenkin pelottava ajatus on että meillä on valtiovarainministeri joka on ammatiltaan opettaja.

Käyttäjän tuomasaarni kuva
Tuomas Aarni Vastaus kommenttiin #5

Näinhän se on perinteisesti mennyt. Suomalainen keksii, ruotsalainen brändää ja myy, ja laulaa Helan Gåria matkalla pankkiin. Ex-itänaapuri osti kaiken mitä tehtiin, aivan sama mitä se oli, nyt jälkijunassa joudutaan opettelemaan myynti/markkinointi/PR-taitoja.

Tärkeintä, että kuitenkin opetellaan ja kehitytään. Onneksi tämä sukupolvi kasvaa erilaiseen maailmaan, ja kovimmat suomalaiset tekijät ovat kovaa valuuttaa kaikkialla maailmassa. HYVÄ!

Edelliselle presidentille vaikutti olevan tärkeämpää hankkia hyvä omatunto, kuin edistää maansa etuja. Onneksi tämäkin on muuttunut.

Käyttäjän JanneHeikkinen kuva
Janne Heikkinen Vastaus kommenttiin #5

Myynti ja talousosaaminen ovat toki tärkeintä, mutta koulutuksellisesti antaisin entistä enemmän painoarvoa markkinoinnin opiskelulle.

Käyttäjän tuomasaarni kuva
Tuomas Aarni Vastaus kommenttiin #7

Myynti ja markkinointi, saman kolikon eri puolet, mutta ei mennä tähän metakeskusteluun.

Käyttäjän Enologi kuva
Aki Pulli

Lisäksi Haloskan yksityiskonereissuilla Afrikkaan ja muualle ei mukana ollut juuri liikemiesdelegaatioita jakamassa kustannuksia vaan kaikki meni valtion piikkiin.

Niko Hakuninen

Jotenkin muistelisin että Halonen lensi samalla koneella kuin Niinistö. Toisaalta silloin ei oltu taantumassa, sekin saattaa vaikuttaa asiaan.
Mutta sitten jos verrataan että Niinistön verotulot - matkakulut niin voi olla että ollaan muutama miljoona voitolla. Eipä nuo Afrikan matkat paljoa tuottanut verotuloja.

Tiettävästi samalla lennolla ei ollut tätä liikemies seuruetta, tulivat muilla koneilla. Mutta yhtäkaikki matkustaminen maksaa etenkin jos sille asetetaan turvallisuusvaatimuksia. Ja olisihan se hieman kiusallista jos Suomen edustajat saapuisivat paikalle reittilennolla sekä turisti bussilla loppumatkan. En usko että näyttäisi toisille hirvittävän edustavalta ja uskottavuus kärsisi.

Eräs liikemies sanoi aikoinaan että jos haluat tienata 5 milj. ole valmis uhraaman 1 milj. Sama pätee myös verotuloissa ja viennissä. Tuskin Suomi olisi menestynyt jos täällä ei olisi rakennettu satamia, teitä, rautateitä, panostettu koulutukseen yms.

Pekka Salo

Minä olen samaa mieltä kuin sinä Janne eli että Niinistö on ehdottomasti paras presidentti Suomelle sitten toisen kokoomuslaisen eli Paasikiven jälkeen. Rouva Haukio on fiksuin ja kaunein presidentin puoliso kautta aikain.

Suomen onneksi tämä kaksikko on virassa kahden kauden ajan. Tämähän on itsestään selvyys.

Ainoa, mutta vähäistäkin vähäisempi negatiivinen mahdollisuus on se, että Niinistö ei kuuntelekaan rouvansa käskyjä eikä pidä puheita, joita rouva on korjannut.

Toimituksen poiminnat